Tilan- ja ympäristön hengen- ja tunnelman kokeminen...

Tätä kirjoittaessani havahduin sateen äkilliseen kohinaan- ja terävään rummutukseen, kun pisarat paiskautuivat kuuluvasti keittiön ikkunapeltejä vasten. Ulkona oli sää äkkiä muuttunut syksyisestä auringonpaisteesta, kaatosateeksi, joka osoittautui kuitenkin vain hetkelliseksi kuuroksi. "Olisi nyt vaan saanut jatkua sade", tuumin itsekseni, sillä pidän sateesta, silloin, kun saan olla kotona, sisätiloissa. Olin juuri aloittanut kirjoittamaan tätä blogia ja yhtä hyvin olisin voinut olla vaikka verstaallani ja tehdä töitäni ja olisin silti nauttinut, jos sade olisi jatkunut vaikka koko illan.

Sateessa ja siitä seuranneesta hämärästä, jonka sankat pilvet, jopa- niistä muodostuneet värisävyt aiheuttavat, luovat sellaista tunnelmaa, josta pidän ja jonka aikana voin tehdä minulle mieluisia, luovia asioita. Sadesää sopii minusta oivallisesti luovien töiden tekemiseen ja jopa kasvattaa omaa innostustani niihin. Ukonilma tehostaa sitä entisestään ja siksi rakastan myös ukonilmaa. "Eeh, weird"..., saattaisi joku tässä vaiheessa todeta ja katsoa meikäläistä vähän hitaasti. Onneksi olenkin yksin.

Koen usein tilanteita erilaisissa paikoissa, joissa valon, maiseman tai tilan- ja ympäristön atmosfääri sekä tunnetila muistuttaa minua vahvasti jostakin hyvin tutusta, jostain, jossa olen ennen ehkä ollut ja kokenut siinä jotain voimakkaasti. Joitakin asioita ja tunnetiloja pystyn yhdistämään, mutta joitakin en ja silti niissä on voimakkaasti jotain tuttua. Kun yritän tästä kertoa jollekin, ei se välttämättä aukene kenellekään.

Toinen esimerkki: kun poistun kotoa jonnekin, sanotaan nyt vaikka muutamaksi tunniksi ja palaan takaisin, kotini ei tunnu enää samalta "tilana ja tunnelmaltaan," kuin se oli minun lähdettyäni sieltä. Koitin hakea oikeanlaista sanaa netistä vastaamaan paremmin sanaa "tunnelma". tai "tilan tunnelma" ja löysinkin sen, tilan henki. Eli, kotini henki tuntuu pikemminkin vieraalta palattuani sinne. Aivan kuin olisin tuonut tullessani toisen tilan hengen kotiini.. Jos tällaisia samalla tavalla kokevia on muitakin olemassa, toivon että otat yhteyttä tai kerrot siitä kommenttikenttään.

Nämä yllämainitut esimerkit havainnoistani ovat olleet läsnä koko elämäni ajan ja koen ne lähes päivittäin hyvinkin voimakkaasti. Ne eivät tuo minkäänlaista ahdistusta. Tuon ensimmäisessä osiossa mainitsemani havainnon koen kovinkin läheiseksi ja jopa tärkeäksi minulle. Havainnot ja tuntemukset tietyistä ympäristön/luonnontilan tunnelmista- ja sen hengestä muistuttavat minua jostakin, joka on ollut joskus merkittävää elämässäni. Joskus tulee käsittämättömän kova ikävä, kuin koti-ikävä... jonnekin, johonkin, josta tuo voimakas tunnelma/henki muistuttaa. Tuo jälkimmäinen kuvaus kodista poistumisesta ja sinne takaisin tulemisesta ei aiheuta ahdistusta, mutta tuntuu jotenkin vähemmän miellyttävältä.

Koti...

Oikeastaan, en ole koskaan tuntenut mitään paikkaa täysin kodikseni joissa olen elämäni aikana asunut. Jotkut paikat ovat ehkä olleet toisia viihtyisämmät, mutta "oman kodin" tuntua ei niissä missään ole ollut. Usein mietin itsekseni, kuinka voisin taata varman toimeentulon työstä, jota voisin tällä terveydellä- ja iällä tehdä jossain muualla, eikä minua sitoisi velkataakka, jota nyt säännöllisesti makselen. Kuinka rakentaisin oman näköisen elämän, joka ei olisi enää riippuvainen mistään muusta paitsi omasta itsestäni ja totaalisesta vapaudesta kaikesta siitä, joka nyt aiheuttaa toisinaan surua ja taakkaa. Mahdollisesti monet epäonnistumiset ja jotkut itsestäni johtumattomatkin asiat, joista olen saanut "osani tässä elämässä," saavat minut tuntemaan juurettomuutta. Joskus kotia on edustanut joku minulle hyvinkin rakas ja tärkeä ihminen, jonka olen menettänyt...

Ihmiset...

Aiemmissa blogi kirjoituksissani olen kertonut itsestäni. Olen introvertti ja koen ihmissuhteet lähes poikkeuksetta maailman vaikeimpana taiteenlajina. Tosin, kuin eläimet, ihmisillä on ihmeellinen tapa verrata itseään aina muihin ja takertua toisten tekemisiin, ulkonäköön ja asioihin, kun luulisi olevan omissakin asioissa tarpeeksi tekemistä. Vaikka elämässäni on ollut hyviäkin ihmissuhteita, olen pääosin kokenut tulleeni hylätyksi, petetyksi ja hyväksikäytetyksi. Koska lapsena ja nuoruudessani olen etsinyt omaa paikkaani ja identiteettiäni, koin usein, että elämäni on ollut toisinaan, kuin sirpaleista koottu hökötys, joka ei muistuta oikein mitään.

Vasta näin vanhempana ja yksin ollessa monet palaset ovat löytäneet paikkansa ja olen tyytyväisempi kuin vuosiin. Minulla on vain muutama hyvä ystävä, jotka ovat rakkaita minulle ja joiden kanssa viihdyn ja pidän yhteyttä. Minulla on poikani, äitini, veljeni ja hänen lapset sekä hänen lapsenlapset. Löysin myös isoveljeni, (velipuoleni), jonka olemassa olosta tiesin, mutta jonka tapasin ensimmäistä kertaa vasta 2015. Edellisenä vuonna oli biologinen, (yhteinen) isämme nukkunut pois, jota emme kuitenkaan saaneet koskaan tavata nuoremman veljeni kanssa. Minulla oli oikeastaan kaksi isää elämäni aikana. Iso-isäni Opa, joka vaikutti minuun paljon lapsuudessani. Häntä ikävöin vieläkin. Aikuis-iällä sain uuden isän, joka oli minulle ISÄ enemmän kuin oma isäni oli koskaan ollut. Valitettavasti menetimme hänetkin 2017 ja häntäkin on kova ikävä.

Luonto ja eläimet...

...ovat minulle tärkeämpiä kuin ihmiset, (pois suljettuna minulle rakkaimmat- ja läheisimmät ihmiset). Yleisesti eläimet ovat aina olleet minulle rakkaita. Koiria en tosin ole oppinut ihmeemmin rakastamaan. Karvaisia kavereita minulla on ollut lähestulkoon aina ja kissat ovatkin täyttäneet elämäni. Joskus niitä on ollut useampiakin samaan aikaan, mutta nyt enää kaksi kissa vanhusta, joiden korkea iät, (18 ja 20 vuotiaat) saattavat enteillä rajallisen pituista- loppuelämän aikaa.. Tosin, kummatkin ovat vielä varsin reippaita ja nuorekkaita neitejä, eikä monikaan uskoisi, että ovat sen ikäisiä, kuin ovat. Eläinten uskollisuus ja vilpittömyys omistajaa kohtaan on ne asiat, joita olen lemmikeissäni arvostanut ja rakastanut. Niiden seuralla ja kaveruudella on ollut minulle paljon merkitystä. Olenko "crazy cat woman", no, hulluudesta en tiedä, mutta kissa ihminen olen...

Luonto merkitsee minulle äärimmäisen paljon. En voisi elää ilman sitä. En voisi enää koskaan kuvitella eläväni kivikylissä, kerrostaloissa tai lähiö-helvetissä, joissa olen joskus joutunut asumaan. Olkoonkin, että kaikki palvelut olisivat vaikka metrin säteellä. Mieluummin maksan siitä, että saisin olla rauhassa, luonnon helmassa ja pääsen autolla vaikka muutaman hassun kilometrin toimittamaan kauppa- ym. asioitani. Nyt en elä kovinkaan unelma paikassa. Nautin nimittäin siitä, että naapureitakaan ei olisi ihan välittömässä läheisyydessä. Mielellään niitä ei olisi ollenkaan, vaikka nyt niitä on ihan riittämiin naapurustossa. Hmm.. siksi en oikein viihdy nykyisessäkään asunnossani. Olenkohan nirso??

Rakastan vuoria, meriä, luotoja, jokia, koskia, järviä, metsiä, niittyjä, kallioita, laaksoja, vuonoja ja tähtitaivasta, jota ei ihmisen aiheuttama valosaaste himmennä. Jos jollekin uskovaiselle pyhin paikka on kirkko, minulle se on luonto. Mikään ei ole kauniimpaa, kuin kirkas öinen tähtitaivas ja kuu, joka valaisee meren, tai vuoret. Metsän, tai niityn ja saa niiden siluetit loistamaan. Voit nähdä paljain silmin linnunratamme tähtisumut- tai revontulet...

Vaikka meillä täällä suomessa ei vuoria olekaan, olen saanut nähdä ja käydä niillä mm. Norjassa ja Pyreneillä. Etenkin ajaminen Norjan vuoristoissa olivat henkeäsalpaavan upea kokemus! Olen syntynyt etelä saksassa, jossa on myös alppeja ja vuoristoja, mutta niistä ajoista en muista mitään. Hih, olisinkohan saanut syntymälahjaksi jonkun vuoristogeenin isältäni, joka oli saksalainen, mene ja tiedä.. :)

Näin syksyisin voit nähdä myös sisar galaksimme Andromedan. Kun katselet yötaivasta, katsot samalla menneisyyteen. Luonto täällä maan päällä ja meitä ympäröivässä maailmankaikkeudessa on kauneinta ja kiehtovinta, mitä voin ihailla silmilläni ja mielelläni. Lisäksi eläimet ja luonto antavat minulle valtavasti voimaa ja iloa. Minusta on mielenkiintoista seurata lintujen- ja muiden metsäneläinten- sekä jopa hyönteisten elämää. Peuroja, kettuja, hirviä saatan toisinaan nähdä omalla pihamaallakin. Meillä on maailman paras panoraama ympärillämme sekä taivaassa, eikä niistä nauttiminen tai katsominen maksaa mitään. Milloinkohan ihmiset oppivat ymmärtämään tämän?

Kuinka siis koen minua ympäröivän maailmani?

Sait varmaan jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka koen maailman ja kaiken siinä olevan ympärilläni. Minusta, vaikka itsekin olen ihminen, ihmiset pilaavat usein myös järjestelmillään monia asioita, jotka liittyvät toisten hyvinvointiin, terveyteen yksityisyyteen ja mielenterveyteen. Vaikka hyviäkin asioita on saatu maailmassa aikaiseksi, ovat ihmiset ne, joita ohjaa useimmiten oman edun tavoittelu niin isoissa, kuin pienissäkin asioissa. Eläimet eivät valehtele, petä ja kieroile tietoisesti, mutta ihminen tekee sitä ja on siinä taitava. Kaiken muun koen jokseenkin elämääni kuuluvana, luonnollisena osana. Olkoon tämä minun loppukaneettini tälle kirjoitukselle...Kaikesta huolimatta, toivotan jokaiselle hyvää mieltä. Menkää ulos ja nauttikaa syksystä!

❤ Roya