Omat kirjasuositukseni...

17.10.2022

Kirjoittanut: Roya Ahrari


Seikkailu kirjojen maailmaan...

Olen lapsesta saakka rakastanut kuunnella tarinoita. Lukihäiriöstäni johtuen lukeminen on ollut välillä haasteellista keskittymisen sekä tekstin sisäistämisen kanssa. Toki lukeminen on hyvää harjoitusta ja pyrin myös lukemaan niin paljon kuin pystyn. Kuitenkin, olen innokas äänikirjojen kuuntelija ja onnellinen siitä, että äänikirjojen, kuunnelmien sekä podcastien saatavuus on meillä suomessa on kiitettävän laajaa. Itse käytän tällä hetkellä Storyteliä ja haluan tuoda omia kirja/äänikirja ehdotuksia, joita suosittelen myös sinulle luettaviksi tai kuunneltaviksi.
Itse olen eniten kiinnostunut tietokirjoista, elämänkerroista, historiasta, sekä fantasia-aiheisista kirjoista, mutta myös hauskoista ja satiirisista/parodisista ja erilaisista kuunnelmista. Agatha Christien kirjat ovat myös rakkaita. 

Alle olen luetellut vain muutaman eri kirja/äänikirjan, joita olen viimeiseksi kuunnellut. Kirjan yhteydessä on myös tiivis kuvaelma kirjan sisällöstä.

Sapiens Ihmisen lyhyt historiaYuval Noah HarariOsa 1.

Kuinka ihmisestä tuli ihminen?

Harari käy kirjassaan Sapiens, Ihmisen lyhyt historia läpi koko ihmisen historian, aina ensimmäisistä maan kamaralla kulkeneista ihmisistä kohti nykypäivää. 100 000 vuotta sitten maapallolla asui ainakin kuusi ihmislajia, Homo Sapiens. Miten meidän lajiimme onnistui päihittämään muut lajit? Miten metsästäjistä tuli kaupunkien ja kuningaskuntien rakentajia?

Miten ryhdyimme uskomaan jumaliin , valtioihin ja ihmisoikeuksiin sekä luottamaan rahaan, kirjoihin ja lakeihin? Miksi alistuimme byrokratialle, aikatauluille ja kuluttamiselle? Ja, millaiseksi maailma on muuttumassa? Miten historian virrat ovat muovanneet ihmistä. yhteiskuntaa ja kaikkea ympärillämme?
Rohkea, laaja-alainen ka provokatiivinen teos haastaa kaiken sen, minkä luulimme tietävämme ihmisyydestä.

Kohti ikuisuuttaEsko Valtaoja...

Esko Valtaoja raottaa ikuisuuden esirippua.
Kaikki todella mielenkiintoinen tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Mitkä ovatkaan mahdollisuutemme, ja mitkä ovat rajamme - vai onko nykyiseen pieneen tajuntaamme mahtuvia rajoja lainkaan? Kolmetuhatta vuotta menneisyyteen mahtuu vielä ajatuksiimme, mutta entäpä kolmetuhatta vuotta tulevaisuuteen? Onko ihmiskunnalla tulevaisuutta? Monen mielestä se on kirjoittanut jo oman kuolemantuomionsa. Vai elämmekö sittenkin kaikkein parhaita aikoja? Ainakin luonnonvarojen loppumisen ja väestönräjähdyksen aiheuttamaa maailmanloppua on lykätty jo monta kertaa...

Linnunradan käsikirja liftareille Douglas Adams...

...On minun ehdottomasti klassikkosuosikkini! Itse pidän kaikista eniten kirjasta tehdystä kuunnelmasta. Vuonna 1984 suomeksi valmistuneessa kuunnelmasarjassa etsitään vastausta perimmäiseen kysymykseen elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta muusta sellaisesta. Keskeiseksi kysymykseksi nousee elämän tarkoitus, ja vastaus on aivan selvä: 42.

Toki kirjana ja äänikirjana myös mukaansa tempaava ja hauska, mutta kuunnelmassa on enemmän näyttelijöiden tuomaa eläväisyyttä tarinaan. Kuunnelma löytyy osin Yle Areenasta sekä You tubesta, (tosin you tubessa ei niin korkeatasoinen äänite, mutta muuten ihan ok.)

https://www.youtube.com/results?search_query=linnunradan+k%C3%A4sikirja+liftareille+1


Kuvaus: Älä hätäile. Maapallo tuhotaan tänään." Ehdottomin kulttiklassikko, räävittömin parodia, vai molempia? Peukalo pystyyn ja linnunradan laitaan!
Suuri ilveily käynnistyy, kun hyperavaruuden suunnittelutoimiston edustaja ilmoittaa Maan asukkaille, että maapallo on raivattava avaruuden pikatien rakennustöiden alta. Posahduksesta jää eloon ainoastaan aamutakkiin pukeutunut Arthur Dent, joka päätyy liftausopasta päivittävän Ford Prefectin kanssa peukalokyydille pitkin galaksia. Kaikki sujuu, kunhan "pyyhe" on mukana!"

Pyrin viikoittain, tai ainakin joka toinen viikko tuomaan uusia kirja/äänikirjasuosituksiani. Olisin kiinnostunut myös kuulemaan, mitkä kirjat ovat vaikuttaneet sinuun, tai mikä/mitkä ovat sinun kirjasuosikkejasi, joita suosittelisit muille luettaviksi? Mukavia lukuhetkiä! 

-Roya-